Haluatko Mystery Shoppaajaksi?

Millaista Mysteeriasiakkaan työ on?

Mystery shopper | Mystery ShoppingKaikki toimeksiantosi sovitaan erikseen ja yhteen toimeksiantoon kuuluu normaalisti useita testikäyntejä. Tavoitteena on, että voit suorittaa testikäyntejä silloin, kun se sinulle parhaiten sopii! Sovimme testikäynnit siten, että kaikki alueella toimivat mysteeriasiakkaat saavat tiedon toimeksiannosta ja keikka jaetaan siitä kiinnostuneiden kesken.

Työ ei saa tuntua työltä ja sen tulee olla mukavaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että olet käynneillä töissä ja sinun on tehtävä parhaasi joka kerta – sen enempää emme vaadi. Pidämme myös huolta siitä, että voit antaa parhaasi joka kerta muun muassa perehdyttämällä sinut jokaiseen tehtävään sekä olemalla tukenasi jatkuvasti. Haluamme, että tämä on sinulle kivaa pientä extra-hommaa esimerkiksi opiskelujen tai työssä käynnin ohella.

Mysteeriasiakkaan hyöty voi koostua esimerkiksi hyvästä työkokemuksesta työtodistuksineen, ilmaisista ravintokäynneistä yksin tai ystävien kanssa, ostamistaan tuotteista (jotka saa pitää itsellään), ilmaisista tapahtumista, matkakorvauksista ja käyntipalkkioista sekä erilaisista muista eduista, joita pyrimme hankkimaan jatkuvasti lisää!

Mikäli haluat kokea jotain uutta, kehittyä ja saada vähän taskurahaa ja samalla kehittää itseästi, ota yhteyttä! Sillä ei ole väliä, minkä ikäinen tai millainen ihminen olet – haluamme työskennellä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ota myös yhteyttä paikkakunnasta riippumatta – saatat edetä jonkin toimnta-alueemme vastaavaksi. Edellytämme sinulta ainoastaan positiivista ASENNETTA ja halun suoriutua kaikesta kunnialla!

Kysy lisää tai täytä oheinen lomake, joka ei tietenkään sido sinua mihinkään. Tätä hommaa voi tehdä enemmän tai vähemmän – miten se aikatauluusi milloinkin sopii! 

Vinkkaa tästä mahdollisuudesta myös kavereillesi, hyvällä tuurilla pääsette yhdessä hommiin! 

 

Täyttämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käsittelyn tietosuojaselosteemme mukaisesti. Mysteeriasiakas.fi :n tietosuojaselosteeseen pääset tästä.

Mikä on mysteeriasiakas-tutkimus? Rakkaalla mystery shopping -tutkimusmenetelmällä on monta nimeä, kuten esimerkiksi; Mysteeriasiakas-, Mysteeriostaja-, Haamuasiakas-, Haamuostaja-, Testiostaja-, Testiasiakas-, Valeostaja- sekä Valeasiakastutkimus. Nämä kaikki tarkoittavat samaa tutkimuspalvelua, johon me olemme erikoistuneet ainoana Suomessa. Mysteeriasiakas on henkilö, jonka tehtävä on tekeytyä aidoksi asiakkaaksi ja tuottaa vierailusta raportti, jotka me kokoamme yhteen ja analysoimme aineiston kehittääksemme asiakasyrityksemme toimintaa! . Lue lisää palvelusta tai kysy lisää!